keskiviikkona, joulukuuta 26

Prosessi jatkuu....

Vuoden lopussa on hyvä palata menneeseen ja arvioida kaikkea sitä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämistyötä mitä tvt-tukihenkilöverkostossamme on tehty ja toisaalta myös sitä mitä on jäänyt tekemättä... Omalta kohdaltani täytyy myöntää, että kehittäminen on ollut aikaa, voimia ja sitoutumista vaatinut asia. Tämän ovat uskoakseni kaikki tvt-tukihenkilöt saaneet kokea toimiessaan oppilaitostensa tvt-kehittäjinä moninaisten tehtäviensä ohella. Se joka kehittää joutuu aina koville ja mikäli työ on vain yhden tai kahdenkin käsissä, tulee myös ennemmin tai myöhemmin mukaan väsymys. Kiivas tahti opetustyössä ja projekteissa yhdistettynä kehittämiseen lyö väistämättä jossain vaiheessa korville. Tästä olisi hyvä puhua laajemminkin ja pohtia tvt-kehittäjän jaksamista.

Monesti kehittäminen jää ikään kuin ilmaan ja erilaiset projektit saattavat epäonnistua kun ne eivät jalkaudukaan arjen toimintaan. Verkostomme toimintaa arvioitaessa voi sanoa, että kehittämisemme on tuottanut aivan selkeää konkreettista muutosta oppilaitostemme toimintakulttuureihin ja toiminta on konkretisoitunut opetuksen arkeen.

Tvt- toiminnassamme meitä ohjaavat alueellisesti tehdyt yhtenäiset ratkaisut ja pelisäännöt, mikä jatkossakin jäsentää eri oppilaitoksissa tapahtuvaa kehittämistyötä. Kymiedun palvelukokonaisuus, erityisesti alueellisen moodlen osalta on toiminut osaltaan tärkeänä kehitystä eteenpäin vievänä katalysaattorina. Uusia tukihenkilöitä koulutetaan, vanhat päivittävät tieto-taitoaan erilaisissa koulutuksissa ja tukihenkilöverkoston säännöllinen kokoontuminen jämäköittää toiminnan sujumista ja kehittämistyötä. Maria ja Osku ovat tärkeitä promoottoreja tässäkin prosessissa.

Oppilaitostasolla on tapahtunut niin ikään edistymistä. Toimenpiteisiin on ryhdytty ja uudenlaisia toimintatapoja on luotu. Myös ennalta luodun strategiatyön arvo noussee sitä mukaa kun se ymmärretään / sitä opitaan muokkaamaan toimintaa ohjaavana työkaluna. Eri oppilaitosten strategioissa olevien toimijoiden (asiakkaiden) mm. opiskelijat, opettajat, työelämä ja johto –tarpeisiin on vastattu moninaisin palvelujen, tuotteiden ja erilaisen informaation avulla.

Kehittäjäverkosto, kuten omaamme voimme kutsua on mielestäni tärkeä menestystekijä ja avain menestyvään tvt-toimintaan oppilaitoksissamme. Verkostona olemme varteenotettava ja vahva tekijä muutosta eteenpäin vievänä voimana.

Muutosta tulee tehdä jatkossakin yhdessä eri toimijoiden kanssa, jolloin tieto ja viestintätekniikan opetuskäytöstä tulee kaikkien yhteinen asia. Esim. johtoa tulee edelleen lobata ja saattaa tietoiseksi tvt-käytön merkityksestä oppilaitosten kehittymiselle. Niinpä...kehittäminen on prosessi ja mm. wikipedian mukaan se sanana tarkoittaa yleisesti edistymistä. Prosessi nähdään esim. sarjana tapahtuvia tai suoritettavia toimenpiteitä joista saadaan jokin (pienempi tai merkittävämpi) tulos. Edelleen kehittämisen mainitaan vievän aikaa, vaativan paljon eriilaisia resursseja, mutta myös kosolti asiantuntemusta…..

Kehittämiselle ei lole näkyvissä loppua, mikäli esimerkiksi virtuaalikoulupäivien luennoitsijoiden näkemyksiin haluaa yhtyä. Joku heistä jopa sanoi, että nyt vasta olemme päässeet vauhtiin ja todella suuret innovaatiot ovat edessäpäin.. Visioita, näkyjä tulevaisuudesta tulee olla myös verkostossamme ja ymmärrystä siitä miten viedä haluamaame toimintaa eteen päin. Kaikkeen tähän tarvitaan ja toivotan

jaksamista ja HYVÄÄ VUOTTA 2008

TOIVOTETAAN MENESTYSTÄ VERKOSTOLLEMME!