keskiviikkona, tammikuuta 9

Uusi hakukone

Hyvää uutta vuotta 2008!

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tällä viikolla avattiin maailmanlaajuisesti paljon huomiota saanut uusi hakukone Wikia Search, joka perustuu avoimen lähdekoodin ideaan. Hanketta on ollut voimakkaasti kehittämässä itse Wikipedian isä.

Wiki Searchin ideana on Wikipedian tavoin käyttäjien aktiivisuus. Haetusta sanasta esitetetään ensin miniartikkeli. Tällä hetkellä miniartikkelit näyttävät pohjautuvan paljolti Wikipedian vastaavien hakusanojen lyhennelmiin. Käyttäjät pääsevät itse kirjoittamaan ja muokkaamaan näitä miniartikkeleja.

Miniartikkelin jälkeen tulevat listattuna varsinaiset hakutulokset, linkit eri nettisivuille. Käyttäjät pääsevät pisteyttämään tuloksia eli antamaan niille 1-5 tähteä. Näin tarkoitus on saada seulottua jyvät akanoista, parhaat hakutulokset selvästi näkyviin. Itse kokeilin tähtien antamista juuri äsken. Se näyttää kuitenkin olevan vielä testausvaiheessa, eivätkä annetut tähdet tallennu pysyvästi.

Wikia Searchin ideana on tarjota myös valokuvia sekä linkkejä hakuihin liittyvien henkilöiden profiileihin. Haun aiheesta voi myös käynnistää minikeskustelun. Kaikki halukkaat pääsevät tsekkaamaan myös hakualgoritmeja.

Toistaiseksi hakutulokset näyttävät olevan ainakin määrällisesti hyvin vaatimattomia Googleen verrattuna. Löysin kuitenkin monesta aiheesta sellaisia uusia linkkejä, joita en kuukkelilla ole jostakin syystä löytänyt.

Kokeilkaapa vaikka hakua "kouvola". Tuleva kuntaliitos on lyhyesti mainittu, ei paljon muuta. Linkkejä löytyy jonkin verran, tosin osa toimimattomia ja hiukan outoja.

Wikia Search on kuitenkin mielestäni erinomainen idea. Mikään ei ole valmis kerralla. Tämäkin varmasti kehittyy huomattavasti hyvin nopeasti. Kuka vielä muistaa, kuinka vaatimaton Wikipedia oli aluksi?

Wikia Search tarjoaa jälleen yhden uuden tavan työskennellä myös opiskelijoiden kanssa. Siitä vaan kaikki yhdessä tiedonkäsittelyä harjoittelemaan ja Wikia Searchia kehittämään. Samalla on hyvä harjoitella tiedon kriittistä arviointia ja lähdekritiikkiä.

Tutustumaan pääsee näistä linkeistä:

Wikia Searchin esittely

Suoraan Wikia Search -haun alfaversioon

Ei kommentteja: